Luen artikkelia Mari Perankoskesta Anna -lehden nettisivuilta
juttu iskee
"Ottakaa Mari-raasu
Kun Mari Perankoski oli pieni, hän höpötti koko ajan, ainoan lapsen huomionhakuisuudella"
artikkeli jää kesken herättää kiinnostuksen
tunnistan
on eilinen ja olen jakamassa flyereita Kampissa
ensimmäinen tunti menee kävelyyn
joo ota lappu
idea ei toimi
se ei koskaan
sanon vieressä olevan pisteen työtekijöille että sit kun uskaltais huutais
mietin ja kävelen vaan seuraavan vartin
joo tää ei toimi
nyt arvonnassa
sanat liukuvat suusta, huuto raikaa olen tyytyväinen
tästä tää lähtee
huudan vielä
toinen työtekijöistä sanoo että 'sun ääni kaikuu varmaan täällä'
hymyilee
joo mä tiedän
hymyilen
olen halunnut olla hiljempaa
ajatellut että onks aina pakko olla niin päläpälä sitä ja päläpälä tätä
muistan:
olen nuorten kurssilla ja nainen jota en vielä tunne sanoo
sä oot niin vilpitön
muistan tämän
ajattelen vuotta jonka päätteeksi istun kuumana kesäpäivänä kangastakki kiinni enkä katso juuri ketään
(ja että haluaisin vaan mennä ja halata sitä tyttöä
23 -vuotiasta minää
sanoa että sä löydät sen vielä
sen oman itsen)
ajattelen että tämä
että kun olen sitä ja tätä
äänekäs ja kaikkea
se on minua
ja että olen onnellinen
tästä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti