maanantai 28. helmikuuta 2011

Mennään sinne.

Kokoilen vanhoja lehtiä
kasa Imagea ja Trendiä
aurinko paistaa vielä vähän

syön ihan parasta kalakukkoa
eteen sattuu kesäkuun 2009 Trendi ja Niklas Thesslundin kolumni

Hiiri ja ihmisiä

(ajattelin etten lähde näitä leikkelemään,
noh)

"Teollisen massatuotannon isä Henry Ford on sanonut, että jos hän olisi kysynyt, mitä ihmiset haluavat, he olisivat halunneet nopeampia hevosia. Mielipide luuli myöntävänsä tosiasiat, hevonen on meidän kulkupelimme, sen sijaan että olisi haaveillut rohkeasti uudesta ja paremmasta, autosta.

-- kun yrittämisen makuun on nyt päästy, olisi tyhmää pitää armeijaa hevosena."

Lauri Tähkä laulaa taustalla
Tuhannen riemua

tässä
on hyvä

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Näin kerran unta


Tyttö joka katsoo merelle

Aurinko paistaa tuoliin
menen istumaan keskelle
edessä ystävä, kaksi, kolmas
kaapin edessä on valolamppu
ikkunassa kaunis, vaalea verho
laitan kädet yhteen
(ai pitäiskö mun ajatella joitain tiettyjä asioita
en päätä olla ajattelematta mitään
silti,
en ajattele)
aloitan

puhe kulkee
jatkuu
(no pitäiskö mun nyt sittenkin ajatella
ei)

aurinko osuu
paistaa tuoliin, minuun
jokin väreilee
ääni muuttuu
(muistelen niin)
tulee tunne
olen täysin turvassa

Sunnuntai on kaunis
aurinkoinen ja lämmin

on lämmin olo
kevät oli tänään, on tässä <3

torstai 24. helmikuuta 2011

I'll go with you

Jos EPLn elokuvaversiossa,
kun Liz (Julie) saa eteensä pastalautasen
alkaa soida klassinen
niin kyl vähän täälläkin :D
Sarah Brightman & Andrea Bocelli Time to say goodbye

kanapastaa ja jäävuorisalaattia
maistan, syön
voisko ottaa lisää
no otetaan
vähäsen
vähän enempi
osa settiä on yhä lautasella
olen jumpe ähkyssä
tuota. <3

S-marketista marinoimatonta kanaa (300 g)
purkki ananaspaloja
Pastellan Fettuccine Al naturale (eli 250 g tuorepastaa)
purkki kermaa kotona
valkosipulirouhetta, mustapippuria, soijaa, chilimausteseosta
pannuilla kunnes valmista
ja uuniin á 200 astetta noin vartiksi

olen väsy
vesijuoksua pitkästä aikaa Mäkelänrinteessä
pakollinen pulahtaminen kylmäaltaaseen
kauppaan ja kotiin
silmät meinaa mennä kiinni
lasken hartiat alas
<3

Harvest moon

Lähden nopeasti liikkelle
kirjoitan tekstiviestiä samassa
aurinko on kirkas
matka lyhyt
tuttu

aula sama
portaat
ruokala
painava vessan ovi
kahviautomaatti

olen takaisin opistolla
sitten vuoden 2006

teatterilinjan Kesäyön unelma on hyvä
(joskin vähän pitkä)
rikon vitosen
kaakaota
automaatti ei ole sama kuin viitisen vuotta sitten
maku on
luen Hesaria
otan kännykällä kuvia Kamut -sarjakuvasta

avaan oven
aurinko
se on korkealla <3

kotona otan pinkan lehtiä
sakset ja liimaa
papereita on kaksi,
yksi siniseen kevyesti taittava,
toinen vispipuuron punainen


vaihdan tyynyliinan,
nukun hyvin

Eat, pray, lovessa Liz (Julia Roberts) on päässyt Intiaan ja seikkailee siellä
Intia toimii
(Italia osuuden ajan haluan pastaa)
Richard Texasista toimii
tulee kohta
ole täällä ja lähde vasta kun olen sinut
häätanssi toisenlaisena versiona
Neil Young soi
"Because I'm still in love with you
I want to see you dance again
because I'm still in love with you
on this harvest moon--"
on samalla haikea
kaunis.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Sinä olet minä

Intro
se kun menee hissillä viidenteen kerrokseen
soittaa kahta ovikelloa
näkee tuttuja
ja menee huoneeseen ja ylittää itsensä
meitin teatteriryhmää ei ollut tällä viikolla ja nyt on ikävä <3

Bussin 14 päätepysäkille
Eira on kaunis, aukea, valossa
käväisen Kaivarin kanuunassa
en löydä paljoa: lokakuun Olivian ja keraamisen levynsuojuksen
matkaan takaisin
tuttu kadun toisella puolella

ystävän kanssa metroon ja metrossa
sanoo samoja asioita
kuin minä

erilaisia ihmisiä huoneessa
luen lainauksen Eat, pray, lovesta
puhun nopeasti
hiljennän
hengitän
nopeutan
ihmiset nauraa
juttu jatkuu toisiin aiheisiin
olen samassa ja mitäs nyt
aihe on samaa, silti erilaista ja sitä mitä olen tuntenut
että mikä pitäisi olla
ei pidä mitään
olla vain minä, sinä

pannukakkuresepti on nimellä Maailman paras pannari
siinä on pari palaa jonka päällä hillosydän
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/249448/Maailman%20paras%20pannari
ulkona on kylmä
täälläkin lämmin <3

Nyt soi: Anna Puu - Sinä olet minä

Eat


Eikö näiden takia kannattaisi lähteä vajaa 7 kilometria toiseen suuntaan
tai vähän enemmänkin.?

annos on chililimelohta
paketti joka vie aina sydämen ja suun
lohta
chiliä (joko mausteseoksena tai sitten pelkkänä ytynä
toistaiseksi olen mennyt SantaMarian chili mausteseoksella ja hyvin on pelittänyt)
oliiviöljyä
(lämmin suositus: ArteOliva)
ja lime
oliiviöljyä kaadetaan parin ruokalusikallisen verran
halkaistaan lime ja puristetaan toinen puolisko kalan päälle
chiliä pintaan
kantsii pyörittää fisua marinadissa <3
uuni ensin 250 asteeseen
kun laitan kalan, vähennä 150:n ja annat olla puolisen tuntia
(ohje alunperin Eevan ihanasta ruokablogista Voisilmäpeliä
http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia/2009/05/11/chili-limelohi/)

odotellessa mietit että joku lisuke voisi olla hyvä
yksi sana: ruisleipä
pari muuta: oliiviöljyä, pari valkosipulinkynttä paloiteltuina ja leivästä sopivan kokoisia paloja (Fazerin Vänkä toimii loistavasti)

kun lohi on ready,
purista toinen puolikas limettiä palan päälle
laita leivälle lohta
anna olla hetki lautasella, missä on vielä limen mehua, ota, ja nauti <3

maanantai 21. helmikuuta 2011

Okay one more time








-- and i'll get along with you"
<3

We're gonna be all right

Tuntuu kuin olisin just äsken saanut uuden keittiön <3

eilen olin silleen että mitä sitä nyt tekisi
hiihtoloman
koulut kiinni ja
noh sitten aloin tänä aamuna siivota yleisesti
homma päätyen siihen että mikro nököttää sängyn päällä
(asiasta ei ole kuvaa
vaikka se olisi voinut olla symppistä :)
ja meikä kuuraa Tolun suihkeella keittiön pintoja
kasa talouspaperia
vähän uusiojärjestämistä
ja aterimet on nyt mittakipon sijaan siinä retro-rennossa kahvipurkissa
(joka kesän eri kriisien jälkeen lohkesi mutta pysyi silti koossa)

viilis että wau
keittiö siisti
ennen kun siirrytään seuraavan huoneeseen
nyt syömään aka sotkemaan
mutta ihan vain vähän <3

torstai 17. helmikuuta 2011

Kaunis

Kerro surulle että vaikka
sen petivaatteet makaavatkin vielä sotkussa sängyllä
se voisi nousta
laittaa kengät ja kävellä ulos

kerro ilolle
että sen koti on huomenna
ja jo tänään täällä
kun se on syönyt lastuja dipillä
viinirypäleitä, suklaata
juonut
kertonut
kuunnellut
tuntenut äänen ja olevansa kitara

se voisi jäädä tähän
mennä nukkumaan vuoteeseen
vaatteet päällä
se ei pesisi hampaita
joisi mehun

katsoisi kerran ovelle minne väsymys meni
nyökkäisi, laskisi hartiat ja
olisi tässä

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Onnellinen

Kädet tuoksuvat kevyesti vadelmalta
menen Kamppiin
ostan lisää kosteusvoidetta
rannekohtaan Mexxin Blackiä


aamu on pitkä
päivä

joo se keikka tais mennä jo

osaan olla,
en osaa olla
laitan pyykit kuivumaan
käyn suihkussa
nukun

katson Mr. Nobodyn loppuun

vilinä
Kamppi
liukuportaat
ihmisiä ääniä valoja
ilo
tunnen että saan voimaa tästä

Anttila
Makuuniin leffat
mitäs sitte
en lähde vielä
menen kirjasto kymppiin odottamaan
luen Imagen
ihmisiä kulkee

mitäpä jos
mä en menisi vastaan
menen vastaan

istutaan alas
eturiviin
Jani Toivola ja neljä muuta
video alkaa

ajattelen maanataita
ajattelen kaikkia päiviä
ajattelen tätä päivää

silmät kostuvat
ja: tämä on uutta
etsin paperia
kuivaan
(ei kai tää nyt näytä epäaidolta?)
ei näytä

mies hymyilee paljon ja kaikille
lukija katsoo
hymyilee
minä nyperrän paitaa
katson lattiaa, pistorasioita, pöydän alla olevaa roskaa
ihmisiä

ihmisiä ja hymyilen
mies sanoo että sitä jännittää
puhuu hyvin

tulee tauko
naislaulaja
suljen silmät
pidän auki
energia on virrannut ja virtaa

tulen kotiin
kuuntelen samoja
en muista sanoja, kaikkea
mutta ilta
se on lähellä, intiimi, hauras, vahva, rakas
kaunis

http://www.lib.hel.fi/Tapahtumat/Tapahtuma.aspx?ID=d86ee409-a732-45fc-a0cc-574647957171

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kaikki muuttuu paremmaksi

Mies hymyilee kuvassa

on marras-joulukuuta
kävelen Suomalaiseen
kansi pysäyttää
kansi jossa mies hymyilee

kun sain ala-asteen toisella luokalla lasit
itkin parisen viikkoa ennen niitten saamista
myöhemmissä kuvissa tytöllä on vaalea otsatukka, lasit ja jämäkkä ilme <3

kesä 08
käytän piilareita
kaikki
noin niin kuin kirjaimellisesti
rävähtää eteen
on tarkkaa
kaunista

kuvassa miehen silmät ovat kiinni
tummat ripset
punakka iho, sänki
silmien ympärillä rypyt
kun näen kirjan ensimmäisen kerran alan itkeä
onnesta, jostain

lainataan kirjat
otan omani mukaan kouluun
poika: mitä sä luet
hymyilen
mä luen kirjaa jonka nimi on Kaikki muuttuu paremmaksi
poika: mistä se kertoo
ihmiset kertoo tarinoita siitä kuinka niistä tuli aikuisia

palaan samaan
ois ihana että kaikki pitäis musta
mutta sitten sä joutuisit aina miellyttämään
(se on se sisäinen ääni)
minä: no se ei ois niin kiva

kuivaan silmät
ja laitan P!inkin Raise your glass soimaan

tiistai 8. helmikuuta 2011

Tiistai



Som snö

Se on kun
herään yöllä
olen nukahtanut huonoon asentoon

lasit ovat ties missä

möyhennän tyynyn, vuodevaatteet, siirrän sänkyä, vieressä imurin letku
tuntuuks ne olevan siellä sängyn ja seinän reunassa
en näe

laitan kesältä jääneen viimeisen parin piilareita
lasit löytyvät


on eilinen ja katson alas Kampissa
vanhaa työpaikkaa
tyttö kävelee epävarmana siinä keskusympyrällä
palaa ständille keskellä
kävelee takaisin
palaa
menen katsomaan sitä kerrosta alemmas
tyttöjä on kaksi
lähden kun ne jää keskustelemaan keskenään

tarvitaan paljon tai ainakin yksi kaunis kappale
kauniita ihmisiä
teatterileikkejä
ainakin Mexxin Black-tuoksua
lumisadetta
vieras ihminen joka herättää kiinnostuksen
paljon suklaata
Täydellisiä naisia
ystävä: mun ei pitäis sanoo tätä mutta sanon nyt kuitenkin
että annat aikaa itselles
Lostin soundtrackin Moving on

niin
olen siellä Kampissa
eilen ja viime keskiviikkona
olen kävellyt luennolle
jossa ei saisi olla, olen silti
jotain tästä

maanantai 7. helmikuuta 2011

Melkein kuin uusi

Kerrataans nyt vielä


(kuva ei itse tehty
mutta tarpeeksi oma.)

torstai 3. helmikuuta 2011

Hiljaisuuden huntu

Jään valvomaan
aamu kello puoli seitsemän
pitäiskö lähtee
käyn pesemässä tukan

tekstiviesti
herään, nousen ylös,
etuhiukset pystyssä <3


5 kertaa aurinkotervehdys
Nyt-liitteen nettisivut
Olivian blogit

vapaapäivä ja
olkapäät ylhäällä
(sanoisit että laske ne alas)

linkki
Do nothing for 2 minutes
http://www.donothingfor2minutes.com/
liikutan hiirtä
ei sitte
F5
suljen silmät
minuutti 20 sekuntia
kestääks tää vielä kauan?
suljen silmät
ajatukset
ne tulevat
pulssi tuntuu
alan hengittää

well done <3

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tältäkö se tuntuu

Matkalla Tampereelle
(tästä on aikaa
palaa takaisin nyt)
kaveri sanoo että niin helpottava tunne kun tietää
mitä haluaa lähteä opiskelemaan
katson tietä
se menee eteenpäin
juu se on hyvä

on tyttö joka katsoo televisiota
ja: lastenohjelmien välissä tulee mainoksia.
En muista kaikkea
muistan sen fiiliksen

tyttö joka haluaa tyhjän videokasetin että voi nauhottaa
hyviä mainoksia kun niitä tulee

kuluu aikaa
tulee kouluja
ihmisiä, opettajia, paikkoja, pitkiä luentoja ja karkaamisia
mun bussi lähtee
retkiä ja harjoitteluita ja
ihan kivaa joo

olen flyerinjakajana,
on lokakuun alkua vuonna 2009
Kampissa on meneillään lastentapahtuma
menen kuten aina
kysymään mistä nämä on

haen mukaan, pääsen

14Bn pysäkki
tuttu odottaa samaa
mihin sä olet menossa?

Kamppi
no mä voisin lähtee kirppikselle
mut toi luento kiinnostais

aihe ottaa mukaansa
kuuntelen alkuun
alan kirjoittaa
esimerkit naurattavat
ja jokin
vetäisee mukaansa
luennon nimi on Markkinoinnin perusteet
hurisen ja kehrään ja kirjoitan muistiinpanoja

vähää myöhemmin kävelen Punavuorenkatua
on pimeää ja katuvaloja
ja tuntuu että voisin kävellä tätä reittiä useamminkin
olla kotona tässä <3