sunnuntai 12. elokuuta 2012

I hope someday you will join us

Kun uunin levyyn paistaa punertava valo ja keittiöön
kun kahvipuun lehti heiluu tuulessa
parvekkeen kaiteella
kun ulkolämpömittarin mukaan siellä on 20,02 astetta lämmintä

(aion kohta lähteä ulos)

ja se lehti ja aurinko parvekkeella
villasukat
ne keltaiset joissa on mustia tiikeriraitoja
ne ovat kirjasto entisessä oppilaitoksessa
miehen kasvot

lämmin ja syksyinen
samalla kesä ja samalla elokuun tuoksu


sanoin eilen Mellunmäki-Vantaa metsässä että elokuussa,
alkusyksyssä on oma tuulensa
oma tuoksunsa


se on täällä
ja sen minä halusin kirjoittaa ylös

haluaisin kirjoittaa tätä blogia useammin
ja palauttaa raportit aina sunnuntaisin
ajoissa

käyn kohta kaupassa
aloitan sitten.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Nainen, jonka nimi on Nathalie

Haluan katsoa onnellisia kuvia, lukea onnellisia kertomuksia

kirjoitan
tai aloitan
että
"Uskon että jokaisen pitäisi käyttää joskus vaaleanpunaista"
katsoa vaaleanpunaisten silmälasien läpi

Yksi paperinen sarjalippu,
viimeinen käyttöpäivämäärä 31.5.2012

tiistai-iltana ei löydy katsottavaa
ympyröin torstailta pari nimeä
Humiseva harju,
Diktaattori,
Uneton 48,
Nainen jonka nimi on Nathalie

ilta venyy
tiedän sen
ilta on kaunis
ja aurinkoa
ja keskustan katuja
ja musiikkia autosteroista

nii 20:45 menis se
mennäänkö
tuu mukaan

jokin intuitio
että tämä elokuva kuuluu tähän iltaan,
tätä elokuvaa tarvitsee tänään

Se on kaunis, hauska, surullinen, vähän pitkä
mutta onnellisia kuvia
viimeinen kohtaus jää mieleen
ranska on runollista

tämä on parempaa kuin mitä arvostelut joita olen selannut muutaman.
se on se intuitio
onnelliset kuvat <3

torstai 10. toukokuuta 2012

You see a storm knocked out my super power

Väsymys iskee kun sillä on lupa tulla.

Tulen kotiin illalla,
selaan Kirkkoa ja kaupunkia
syön pari palaa suklaata ja purkkaa ja nukahdan.

Unen loppuvaiheella olen laivassa, tai kahdessa
paetaan toisesta toiseen
karkaan sinne ensimmäiseen
hei sun on pakko tulla!

Aamu
herään ja olen onnellinen
yhden valvotun jälkeen,
yhden nukutun


Facebookin jälkeen

Haluan kuulla tutun biisin
kirjoitan youtube alkaline trio i'm fine



Rummutan pöytää, rummutan tuolia

"I'm gonna wake up from these dreams
With nightmares lined up on my street --"
tulee mieleen se uni
itku alkaa en pidä tästä pidän tästä
kuuntelen biisin loppuun
pidän siitä
-- 'cause I'm fine