kaikki
iskee yhtäkkiä vastaan
liukuportaat alas
kävelen laiturialueelle
itku tulee ulos
tuijotan yhtä kohtaa seinässä ja
joku sanoo jotain
että ei asiat niin hullusti voi olla
haluan huutaa niille että ei ne niin hullusti ole
mutta voisi ne olla paremminkin
oranssi seinä,
juliste
luen runon
se on Katariina Vuorisen Kun tuuli nousee tiilikattojen yli
pääsen runon loppuun,
metro
nappaan kuvan
kävelen ensimmäiselle vapaalle paikalle
vastapäätä istuu nainen
minua vähän vanhempi
ja olen juuri ajatellut että joo ehkä tää itku oli tässä
muistan naisen hetkeä aikaisemmin siitä,
tujotuspisteen läheltä jostain
katson naista
hän takaisin
ottaa nappikorvikset pois
onks kaikki hyvin
en aio puhua mitään
kerron tiiviisti kaiken
kerron myös että on kauheeta itkee tämmösillä paikoilla, asematunnelissa
nainen
no kyllä me varmaan kaikki ollaan joskus itketty täällä
on nojautunut eteenpäin
hymyilee
tiesitsä miltä toi näytti kun mä näin sut tolla asemalla
että ihan ku sä oisit samaan aikaan vastarakastunut ja saanut ruusun
ja samaan aikaan sulla on Ikean kassi ja se näyttäis siltä että sä oisit tänään eronnut ja tossa ois ekat muutosta otetut tavarat
en aio puhua mitään
kerron tiiviisti kaiken
tulen kotiin,
olen väsynyt
selaan kuvia
nainen jää Sörnäisissä pois
ja on jättänyt paremman olon
olen itkenyt
ihan täysin yllättävässä tilanteessa
olen tullut takaisin kotiin ja olen pysähtynyt toisen kerran miettimään
että tältäkö tää nyt tuntuu
tulen Tammisaaresta
kaupunginosa näyttää minulta
samaan aikaan unelta ja todelta,
menneeltä ajalta
jotain pysähtynyttä
käyn Suomalaisessa
käyn uudestaan
käyn Akateemisessa
ostan Eat Pray Love -pokkarin ja uuden Imagen
tulen kotiin
enkä tiedä
mitä nyt tapahtuu
mitä tapahtuu
jag tror på det goda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti