Siellä minä olen vieläkin

Viikonlopun aikana sähköpostiin on tullut muistutus Pukinmäen kirjastosta,
Essi Henrikssonin Ilmestys -kirjan eräpäivä on 11.

kirja on jäänyt hyllyyn
elokuvien eteen

ilta on myöhä ja hidas,
verkkainen
luen yhden luvun, luen toisen
saan kirjan loppuun

makaan sängyllä
joo tästä vois nukahtaa
viimeinen sivu,
peitän tulevat rivit


viimeinen kappale, se jää:
-- Sitten hän lähtee pitkin kalkkikäytävää järjestäjän kipsittäessä edeltä. Minä jään säksättävän loisteputken alle. Lasit humahtavat huuruun, otan ne pois. Aina sama petos. Ovesta katoavat kangastukset eivät ilman laseja eroa toisistaan.
Ja kun käytävän ovi pamahtaa kiinni, lamppu ylläni sammuu. On pimeää, vain putket ulisevat kaipuutaan vanhan rakennuksen suoniin.
Siellä minä olen vieläkin."

ajatus tulvahtaa mieleen: mitä jos en olisi tavannut ihmistä jonka kanssa soitellaan ja nähdään viikoittain?

lähden googlettamaan kirjailijaa ja kirjaa, löytyy Kiiltomadon arvostelu
Kiiltomato.
toinen ajatus syöksyy, jos vielä nopeammin kuin ensimmäinen
Turku!

luen kirjaa ja näen kuvan jossa joku tyttö, joku poika kävelee paljain varpain asfalttia alas, on heinäkuu, takana Turun kristillinen opisto, porukka kirjoittajakesälukiolaisia

näpyttelen opiston osoitteen, tk-opisto
selain avaa
kasa nimiä
kuva portaikosta
olen lukenut kavereiden tilapäivityksistä Turun ja hetken haluan lähteä sinne heti

seuraava: olisi pitänyt jäädä - mitä jos olisin jäänyt, olisinko päätynyt Helsinkiin
(josta päästään taas ekaan kysymykseen,
mitä jos mä en ois tavannut)

yksi ilta Turun Diakin? pihassa,
kirjoitan kirjettä ruutupaperille, en toimita sitä koskaan
en saa kaakaota, ovet on jo kiinni mutta
heinäkuinen ilta on lämmin, opiston katulamppujen valoissa ja kohta palaan takaisin sisälle.