Lähdetään kävelemään mäkeä alas
mulla on jotenkin outo tunne
minä
se jatkuu kun tulen kotiin, istun alas, olen istunut
jonkin aikaa
olla se jota katsotaan.
kun kirjoitan tätä,
yhtäkkiä on maanatai-ilta ja teatterikerho
laitan silmät kiinni
haen tilaa
tuntuu kuin muut katoaisivat ja ohjaajan ääni tulee jostain
avataan silmät
lähdetään kävelemään tilassa
ottamatta kontaktia kehenkään
tulee jokin
että ei minä en halua kulkea tässä
mennä mukana
ahdistaa, pysähdyn
mun oma tila
jatkan kävelyä
pysähdyn
oma tila, se löytyy vähitellen
tämä ilta
mies katsoo,
katson edessä istuvia
nauran suu auki
oho
kuiskaan: mä olen aika äänekäs
oho
oma ääni
kotona peilin ääressä
nostan housuja vähän ylemmäs
taivutan
hymyilen peilille
kuin kuvassa
no ku minä
olen keittiössä
katson niin pitkälle kuin pystyn
mä olen 27
kidi
nolottaa vähän
enks mä vois olla vähän vanhempi ja vähän fiksumpi ja kaikkee
ajattelen että, ehtiikän sitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti