Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

Nimet ovat tärkeitä.

Stieg Larssonin kirjasarjan ensimmäisen osan, Miehet jotka vihaavat naisia, tullessa elokuviin olin hetken että wtf.? Mikä nimi. Jokunen kerta sitten toukokuussa, kun odotushuoneessa oli tilaa ja aikaa joku nainen luki Larssonia. Kysyin onko hyvä. On. (Myöhemmin Suomalaisessa luin ensimmäisiä rivejä, toisen rivin, yhden kappaleen)

Olen ihminen joka mieluummin katsoo Taru sormusten herrasta kuin lukee sen. Visuaalisuus. Visuaalisuus. Visuaalisuus.

Siinä keskustelussa, toukokuussa, kerroin tämän. Joo niistä kirjoista on tehty elokuva. Minä: mutta miksi sen nimi on Miehet jotka vihaavat naisia..? Koska kirjassa on miehiä jotka vihaavat naisia.

Hyvä logiikka.

Vuokrasin tänään Tyttö joka leikki tulella (paljon parempi nimi, toivottavasti myös parempi elokuva). Ja Pilvilinna joka romahti. Vau.


Ja tänään Anttilassa oli pakko. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, kirjoittanut Linda Olsson. Rakastan tuota kirjan nimeä.

Olen se joka lukee takakannen tekstin jälkeen ensimmäiseksi kirjan viimeisen rivin, viimeiset rivit, viimeisen kappaleen. Luin ja itkin. Jotain kaunista.